Tässä viidennessä ja viimeisessä osassa käsitellään Jenni Vartiaisen Seili-albumin kahta viimeistä laulua: Eikö kukaan voi meitä pelastaa? ja Halvalla. Eikö kukaan? Jenni pureutuu jälleen synnin ja pelastuksen problematiikkaan nykyihmiselle ymmärrettävällä kielellä. Ongelmana on maailma ja sen rikkaudet, jotka osoittautuvat kuitenkin lopulta vain ahdistavaksi roinaksi. Laulu kertoo pariskunnasta, jolla “on liikaa kaikkee”. Laulajan partnerille ei enää [...]
Kategoria-arkisto: ‘Kristinusko ja yhteiskunta’
Jenni Vartiaisen teologista tulkintaa, osa 5
toukokuu 30, 2011Jenni Vartiaisen teologista tulkintaa, osa 4
toukokuu 23, 2011Tässä neljännessä osassa käsitellään Seili-albumin kolmea seuraavaa kappaletta. Ne ovat Duran Duran, Minä ja hän ja Kiittämätön. Duran Duran Laulu kertoo aamuyön viimeisestä tanssista ja rakastumisesta. Se on Jenni Vartiaisen versio Laulujen laulusta: sen voi tulkita joko ihmisten välisen rakkauden kauneuden kuvaukseksi tai teologisemmin Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta kertovaksi. Ensimmäinen ja kirjaimellisempi tulkintavaihtoehto kertoo [...]
Jenni Vartiaisen teologista tulkintaa, osa 3
toukokuu 16, 2011Jenni Vartiaisen Seili-albumin kappaleiden teologinen tulkinta jatkuu ensimmäisen johdanto-osan ja toisen laki ja evankeliumi -osan jälkeen kolmannella osalla, jossa käsitellään kristillistä rakkautta ja seksuaalimoraalia sekä kristologiaa ja pneumatologiaa. Tällä kertaa syynissä ovat Nettiin ja Missä muruseni on. Ensimmäinen niistä kuvaa nykyisen maallistuneen seksuaalimoraalin typeryyttä ja käänteisesti kristillisen seksuaalimoraalin viisautta. Toinen laulu puolestaan esittää kauniiksi vastakohdaksi [...]
Jenni Vartiaisen teologista tulkintaa, osa 2
toukokuu 9, 2011Sarjan ensimmäisessä osassa johdateltiin Jennin teologiseen tulkintaan ja sen pelisääntöihin sekä nähtiin, kuinka Jenni Ihmisten edessä-hitillään strategisesti hankki puolelleen homot, lesbot ja arvoliberaalit. Nyt on aika siirtyä Seili-albumin laulujen teologisen sanoman avaamiseen. Seilin evankeliointistrategia Levyn avaava Koti-pianoteema johdattelee kuuntelijan sanattomin sävelin oikeaan tunnelmaan. Evankeliumista kerrottaessa tarkoitus on johdattaa kuulija perheeseen, Jumalan perheeseen, koti-ilmapiiriin ja lopulta [...]
Jenni Vartiaisen teologista tulkintaa, osa 1
toukokuu 2, 2011Sain lahjaksi Jenni Vartiaisen Seili-albumin (2010), jonka olen muutamaan kertaan kuunnellut tarkkaavaisena läpi. Miellyttävän musiikin (vastakkaiset mielipiteet toki sallittuja) lisäksi minuun vetosivat usein poikkeuksellisen puhuttelevat sanat. Päätinkin siis kirjoittaa sarjan katolilaisen ja teologin mietteitä Jennin laulujen pohjalta. Kyseessä on ehkä esimerkki SuomiTV:n Pulssi-ohjelmassa mainitsemastani uudesta evankelioinnista, jossa kristinuskon vanhat totuudet yritetään saada ymmärrettäviksi nykyajan nuorisolle. [...]
Soini ja Enbuske
huhtikuu 18, 2011Poliittiset kiistat sikseen, katolisen apologetiikan blogilla ei voi muuta kuin todeta, että Suomessa on tehty katolista historiaa, kun katolinen poliitikko Timo Soini vei eilen “jytkyvoiton” eduskuntavaaleissa. Tällaista ei ole ennen nähty: katolilainen koko maan ääniharava! Kyseessä on vieläpä katolilainen, joka on johdonmukaisesti julkisuudessa vastustanut aborttia ja homoavioliittoja. Tällaisen ei pitäisi mennä läpi missään länsimaassa, eikä [...]
Avainten valta ja kirkon uudistus
huhtikuu 11, 2011Sain vihdoin pikaluettua Liisa Mirjam Helimäen kirjan Avainten valta – Roomalaiskatolinen kirkko ja uuden vuosituhannen haasteet (Helsinki 2005). Suomessa ilmestyy vähän katoliseen kirkkoon liittyvää kirjallisuutta, joten tämä omajulkaisukin on kommentoimisen arvoinen. Kirjan kirjoittaja kertoo alussa tarinansa, kuinka hän opiskeli teologiaa, erosi luterilaisesta kirkosta, päätyi uskonnonopettajaksi ja lopulta kiinnostui katolisuudesta ja liittyi katoliseen kirkkoon. Inspiraationa toimi [...]
Johannes Paavali II -sivusto avattu!
huhtikuu 4, 2011Annuntio vobis gaudium magnum – ilmoitan suuren ilon, meillä on nimittäin paavi taivaassa, ja maan päällä nettisivusto hänestä suomalaisille, joilla on hyvä tahto. Huhtikuussa kirjoittamani artikkelit Johannes Paavali II:n autuaaksijulistamisesta ja siihen valmistautumisesta ovat nyt kantaneet hedelmää, ja JP2-tiimi voi esittäytyä julkisesti. Projekti on valmis, juhlat alkakoot. Ihan ensiksi: projektin nettisivut ovat www.johannespaavali.com. JP2-tiimiin kuuluvat [...]
Ristin voitto
maaliskuu 28, 2011Ei, kyse ei ole helluntailaisten lehdestä vaan suomalaisen ateistinaisen tappiosta taistelussa Euroopan identiteetistä: Strasbourgissa sijaitseva Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kumosi 18. maaliskuuta aiemman päätöksensä, jonka mukaan Italian olisi poistettava krusifiksit koulujen seiniltä. Tämä on tietysti valtavan hyvä uutinen ja äärimmäisen tärkeä päätös. Vähemmän hyvä on tuomioistuimen perustelu, jonka mukaan risti on “passiivinen symboli” eikä sellaisenaan vaikuta lasten [...]
Viimeisimmät kommentit