Kaksi introa Tuomakseen

Kiitos veli Gabriel Salmelan ja Norjan dominikaanien, sain tälle blogille arvostelukappaleen uudesta kirjasta The One-Minute Aquinas (2014), jonka on kirjoittanut Kevin Vost ja julkaissut tutustumisen arvoinen katolisten kirjojen kustantaja Sophia Institute Press.

Arvostelen sen tässä yhdessä toisen Tuomas Akvinolainen-introkirjan kanssa, nimittäin Edward Feserin Aquinas: A Beginner’s Guide (Oneworld Publications 2009). Tartuin molempiin näihin kirjoihin innokkaana oppiakseni lisää Tuomas Akvinolaisesta ja saadakseni vihdoin ajanmukaisen, ymmärrettävän ja kiinnostavan johdatuksen hänen ajatteluunsa.

Petyin molemmilla kerroilla. Kumpikaan kirja ei tehnyt minusta tomistia, vaan molemmat pikemminkin lisäsivät etäisyyttäni tomistiseen ajatteluun. Siksi kirjoitan niistä yhdessä, koska kumpikaan ei mielestäni ansaitse kokonaista bloggausta tällä blogilla, enkä tiedä, saisinko kummastakaan edes tarpeeksi tarinaa kokonaiseksi artikkeliksi. Silti koen, että aiheesta kannattaa kirjoittaa.

Tomismista kirkossa

Tuomas Akvinolainen (1225-1274) oli epäilemättä yksi keskiajan suurimmista ajattelijoista, ja joidenkin (kuten näiden kirjojen kirjoittajien) mielestä hän oli kaikkien aikojen fiksuin ihminen (Vost s. xii).

Akvinolaisen ajattelusta ammennettiin muun muassa katolisen reformaation aikakaudella 1500-luvulla (Trenton konsiilin alttarilla olivat kuulemma rinnakkain Raamattu ja Tuomaan Summa Theologica) ja antimodernistisella aikakaudella 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa (ns. neotomismi eli uustomismi).

1900-luvun toisella puoliskolla alkoi ilmestyä uudenlaisia tomismeja, kun katoliset teologit ja filosofit lähtivät keskusteluun uusien filosofisten virtausten kanssa. Vaikka tietynlaiset tomismin muodot olivat vahvasti vaikuttamassa Vatikaanin II konsiilissa, niin silti kaiken kaikkiaan tomismi (erityisesti klassinen uustomismi) koki kirkolliskokouksessa ”tappion” niin sanotulle ”uudelle teologialle” eli ressourcement-liikkeelle, joka ammensi ajattelunsa enemmän Raamatusta ja kirkkoisiltä.

Siinä missä Johannes Paavali II kuului niihin, jotka lähtivät tomismin pohjalta keskusteluun nykyfilosofioiden (tässä tapauksessa erityisesti fenomenologian) kanssa, Benedictus XVI nousi vahvasti ressourcement-liikkeestä ja oli teologiassaan augustinolainen, ei tomisti. Silti on kaunista nähdä, kuinka teologisilta tyyleiltään niin erilaiset paavit olivat niin läheisiä ystäviä ja työtovereita.

Edellä sanotun perusteella voi ehkä ymmärtää, että tomismin tila katolisuudessa tänään on hieman kaksijakoinen. Toisaalta se siirtyi selvästi syrjään Vatikaani II:ssa, toisaalta se elää edelleen, jopa kirkon korkeimmalla tasolla kuten Johannes Paavali II:n teksteissä. Mutta sitten kysymys Johannes Paavali II:ta lukeneille: eikö olekin hieman raskasta ja vaikeaselkoista?

Tomismin ongelma

Yksi pääsyistä, joiden vuoksi tomismi ”hävisi” Vatikaani II:ssa, oli se, että se koettiin raskaan filosofiseksi, kuivaksi ja kankeaksi systeemiksi, josta puuttui se elinvoima ja raikkaus, joka virtasi apostolien ja kirkkoisien teksteistä. Toinen pääongelma oli tomististen kategorioiden vanhentuneisuus: filosofian virtaukset olivat menneet eteenpäin, tomismi oli passé.

Tuomas Akvinolainen oli oman aikansa nero juuri siinä, että hän osoitti tuolloin filosofisen kiinnostuksen kohteena olleen aristotelismin olevan yhteensopivaa kristinuskon kanssa. Hän esitti kristinuskon systemaattisesti aristoteelisen filosofian kategorioin ilmaistuna. Ongelma 1900-luvulla oli, että kukaan ei oikein enää ajatellut Aristoteleen kategorioilla.

Sama ongelma pätee mielestäni yhä tänään. Kuinka moni miettii, mikä on minkäkin asian forma ja materia, substanssi ja aksidenssi, vaikuttava, materiaalinen, instrumentaalinen ja finaalinen syy, mikä aktuaalista ja potentiaalista, jne? Tomismi on ihan mielenkiintoinen ajatustapa, mutta siihen sisään pääsemiseksi täytyy opetella ensin melkeinpä uusi kieli.

Tästä syystä on erittäin ongelmallista yrittää lähteä kommunikoimaan kristinuskoa tai ylipäätään jumalauskoa 2000-luvulla tomismin lipun alla. Joseph Ratzinger/paavi Benedictus XVI puhui ja kirjoitti usein siitä, kuinka meidän pitää löytää uusi kieli evankeliumin kommunikoimiseksi omalla ajallamme, aivan niin kuin Tuomas teki omana aikanaan.

Näkisin, että sama haaste pätee melkeinpä tomismiin itseensä: se on tietysti aatehistoriallisesti niin merkittävä asia, että sekin pitäisi saada kommunikoitua ja opetettua 2000-luvun ihmisille mielenkiintoisella ja ymmärrettävällä tavalla. Molemmat tässä artikklissa mainitut kirjat pyrkivät siihen. Mielestäni kumpikin jää yrityksessään korkeintaan puolitiehen.

Feser ja Vost

Edward Feserin kirja ei mielestäni nimestään huolimatta sovellu aloittelijoille. Siinä on mukava muutaman sivun ensimmäinen luku Tuomaan elämästä ja teoksista, mutta sen jälkeen alkaa syvä filosofinen suo, jossa kahlataan läpi seuraavat aiheet: metafysiikka, luonnollinen teologia, psykologia ja etiikka. Huomaa, että raamattu- ja sakramenttiteologia loistavat poissaolollaan.

Teologina petyin Feserin kirjassa  siihen, että ainoa teologia, jota siinä käsiteltiin, oli luonnollista teologiaa, eli puhtaalla järjellä esitettäviä argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta (Tuomaan kuuluisat ”viisi tietä”, joita Feser ihan ansiokkaasti puolustaa). Tuomas kuitenkin osasi Raamatun käytännössä ulkoa ja tunsi paljon myös kirkkoisiä.

Vostin kirja onnistuu jossain määrin paremmin siinä, missä Feser epäonnistuu. Se on selvästi helppolukuisempi ja kevyempi, ja siinä on mukana myös kokonainen osa Kristuksesta, jonka alaluvuissa käsitellään kristologian lisäksi sakramentteja, Neitsyt Mariaa ja ruumiin ylösnousemusta.

Silti Vostin kirjan paras anti minulle oli se, että sain tietää Tuomaan saarnanneen Napolissa napolin murteella niin väkevästi, että lähes koko Napolin väestö tuli häntä kuuntelemaan San Domenicon kirkkoon. Toiseksi parasta antia olivat ”dumb box” -nimiset laatikot, joissa oli hauskoja kysymyksiä kuten ”Onko syntiä olla tylsä?”, ”Onko syntiä rakastaa viiniä?”, ”Onko syntiä olla utelias?”

(Paljastanpa vastauksetkin: kyllä, ei, kyllä – selitykset voi halutessaan lukea kirjasta tai anoa niitä minulta kommenttiboksissa:)

Vostin kirja syyllistyi juuri mainittuun tylsyyden syntiin esitellessään melko mekaanisesti tomistisia kategorioita, listatessaan passioita, hyveitä ja paheita, sakramenttien vaikutuksia ynnä muuta, huomioimatta lainkaan automaattisesti mieleen nousevia moderneja vastaväitteitä (historiallis-kriittisiä, filosofisia, ressourcementin inspiroimia). Pari kertaa Vost yrittää ottaa huomioon moderneja ongelmia, mutta se vain korostaa sitä, kuinka kirja yleisesti ottaen epäonnistuu juuri tässä.

Kirja on hauskaa kanttaan ja otsikkoaan raskaampi myös siinä mielessä, että sen lukujen lukemiseen menee todellakin kauemmin kuin minuutti. Lisäksi kirja syyllistyy järkyttävään teologiseen virheeseen todetessaan, että kirkon opin mukaan Kristuksella on yksi tahto (harhaoppia, sanoisi Konstantinopolin III konsiili…). Tämä sivulla 205.

Lukukokemuksen mukavuus riippuu tietysti taustatiedoista. Jos joku ei ole koskaan kuullut perustomistisia selityksiä ihmiselämän tarkoituksesta, kolminaisuuden persoonien suhteista, enkeleiden luonnosta jne, tämä kirja voi kenties tarjota ahaa-elämyksiä. Mutta jos perussetin on joskus kuullut jostain muualta, Vost (joka muuten ei ole filosofi eikä teologi vaan psykologi!) ei tuo siihen oikein mitään omaperäistä lisää.

Jos siis suosittelisin (ehkä) Vostia sellaiselle, joka  haluaisi täysin keltanokkana perustietoja Tuomaan vastauksista elämän ja Jumalan suuriin kysymyksiin, niin Feseriä voisin suositella sellaiselle, joka ajattelee tomismin filosofiana olevan poissa pelistä ja vailla uskottavuutta 2000-luvulla. Feser käy rohkeasti kiinni uuden ajan Tuomas-kriittisiin filosofioihin ja pyrkii osoittamaan ne epäonnistuneiksi.

Itse jään kuitenkin odottamaan kolmatta Tuomas-introkertaani, joka toivottavasti vihdoin ”toden sanoo”. Suosituksia?

feser

Explore posts in the same categories: Teologia

2 kommenttia : “Kaksi introa Tuomakseen”

  1. Aarno Sainio Says:

    Hyvät uutiset on tosi kiinnostava ja hyödyllinen tapa seurata teologista ajatustenvaihtoa meillä ja muualla. Olet tosi tuottoista ja valveutunut tutkija ja kirjoittaja. Kiitos. Kirjojeni joukossa on pieni Doxan kustantama kirja Tuomas Akvinolaisesta på svenska. Kirjoittaja on Michel de Paillerets ja kirjan nimi Thomas av Aquino. En doktor för vår tid.” Painovuosi on 1980, joten varmasti tunnet kirjan. Aikanaan luin sen ja pidin kirjasta. Mutta ehkäpä tosiaan Tuomas on passe. Surullista, mutta sellaista on elämä.

  2. lll Says:

    Joo, Feser ei ole teologi eikä siksi useinkaan kirjoita nimenomaan kristinuskon asioista. Hän keskittyy lähinnä metafysiikkaan, moraali teoriaan ja politiikkaan. Silloin tällöin kuitenkin häneltä tulee mielenkiintoisia postauksia Jeesuksesta klassisen teismin näkökulmasta. Kannattaa lukea esim:
    http://edwardfeser.blogspot.com/2014/04/gods-wounds.html#more

    Lisäksi uuteen evankeliointiin liittyvää:

    http://www.thomasaquinas.edu/news/lecture-dr-edward-feser-what-we-owe-new-atheists

    http://edwardfeser.blogspot.com/2014/05/pre-christian-apologetics.html#more

    Hyviä jatkoja!


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 449 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: