Johannes Paavali II:n elämä ja teot

Johannes Paavali II:n pyhäksijulistaminen eli kanonisaatio lähestyy, se on puolentoista kuukauden päästä eli 27.4.2014. Sain sopivasti juuri päätökseen erittäin pitkän, yli kaksivuotisen lukuprosessin, nimittäin Johannes Paavali II:n tunnetuimman elämäkerran Witness to Hope.

Amerikkalaisen George Weigelin kirjoittamassa kirjassa on reilu tuhat sivua. Silti se ei edes kata paavin koko elämää, vaan sen ensimmäinen laitos julkaistiin jo vuonna 1999 vuosituhannen vaihteen aattona. Vuosituhannen vaihduttua Weigel kirjoitti uuden luvun vuodesta 2000, jota voi pitää koko JP2:n paaviuden keskipisteenä. Paavi kuoli vasta vuonna 2005.

Vuonna 2005 HarperCollins julkaisi sitten Perennial-laitoksen uudella esipuheella, jossa Weigel kirjoittaa paavin kuolemasta. Lyhyt esipuhe ei kuitenkaan edes yritä kattaa tarkkaan elämäkerrasta puuttuvaa viiden vuoden jaksoa, ja Weigel kirjoittikin vielä jatko-osan nimeltä The End and the Beginning, joka käsittelee JP2:n paavikauden loppua.

On sanomattakin selvää, että 1000-sivuisen kirjan referoiminen yhdessä blogiartikkelissa on melkoisen haastava ellei mahdoton tehtävä. Sallittakoon menetelmäksi siis subjektiivinen ”nämä asiat jäivät erityisesti mieleen”.

Poliittinen historia

Käsillä oleva kirja on ehdottoman suositeltava jo siitäkin syystä, että se tarjoaa erittäin mielenkiintoisen ja yleissivistävän katsauksen koko 1900-luvun maailmanhistoriaan. Johannes Paavali II oli kiistatta yksi merkittävimpiä pelaajia viime vuosisadan poliittisella kentällä. Weigel osoittaa mm. paavin ja Brezhnevin kirjeenvaihdosta, kuinka tärkeä rooli Johannes Paavali II:lla oli kommunismin kaatumisessa.

Itä-Euroopan kommunismin (Neuvostoliitto, Itä-Saksa, Puola) lisäksi Johannes Paavali II vaikutti voimakkaasti esimerkiksi Nicaraguaan ja Kuubaan. Hänen aikanaan Pyhä istuin solmi myös ensimmäistä kertaa viralliset poliittiset suhteen Israelin valtion kanssa. Vuonna 2000 paavi teki historiallisen pyhiinvaelluksen Israeliin, jonka aikana hän mm. kävi Yad Vashemissa ja näytti ruohonjuuritason israelilaisille kaiken sen, mitä 35 vuotta juutalais-katolista dialogia oli saanut aikaan.

Paavikauden suurimmat pettymykset liittyivät niin ikään poliittiseen historiaan. Paavi ei toiveistaan huolimatta koskaan päässyt käymään Kiinassa, jonka kommunistihallitus ei taipunut Pyhän istuimen kädenojennuksiin. Vastaavasti Saddam Hussein teki poliittisilla vaatimuksillaan mahdottomaksi paavin pyhiinvaelluksen Kaldean Uriin vuonna 2000. Kolmas ja kenties suurin pettymys oli Moskovan patriarkan tapaamisen peruuntuminen ja ylipäänsä ykseyden epäonnistuminen ortodoksien kanssa.

Saavutuksia oli kuitenkin enemmän kuin pettymyksiä. Johannes Paavali II tapasi elämänsä aikana enemmän ihmisiä kuin kukaan muu henkilö ikinä. Hän keräsi historiallisen suuria miljoonaväkijoukkoja itse keksimilleen Maailman nuortenpäiville, jotka JP2 halusi usein pitää maallistuneissa kaupungeissa. Useammin kuin kerran paikalliset piispat epäröivät eivätkä uskoneet nuorten tulevan, mutta niin vain paavi keräsi suuremmat joukot kuin mikään rokkibändi ikinä.

Kirja tuo esiin paavin persoonallisen karisman ja vahvan johtajuuden. Kun Hollannin piispat olivat Vatikaanin II konsiilin jälkeen hyvin jakautuneita ja kirkko siellä syvässä kriisissä, JP2 järjesti ylimääräisen piispainsynodin Hollantia varten ja kutsui maan piispat keskustelemaan asiat yhdessä läpi. Onnistuneen synodin päätteeksi piispat kiittivät paavia itkien ja ihmettelivät, miksi he eivät olleet osanneet luoda keskinäistä sopua aiemmin.

Lisäksi monet stereotypiat saavat kyytiä: Suomessahan ”tiedetään”, että paavi oli Afrikan suurin vihollinen ja monien afrikkalaisten tappaja ehkäisykielloillaan ym. Afrikkalaiset tuntuivat itse suhtautuvan paaviin hyvin eri tavalla: kun paavin lentokone oli vierailun jälkeen noussut ilmoihin, afrikkalaiset jäivät ulos rukoilemaan polvillaan niin kauaksi aikaa, että poliisin oli lopulta hätyyteltävä ihmisjoukot pois koteihinsa.

Opetus ja kohderyhmät

Pitkän paavikautensa aikana (1978–2005) JP2 ehti puhua ja kirjoittaa huikean paljon. Jp2:n apostolisiin konstituutioihin, kehotuskirjeisiin ja kirjeisiin sekä ensyklikoihin, audiensseihin, kirjoihin, sanomiin ja muihin tuotoksiin voi tutustua Vatikaanin sivuilla. Seuraavassa nostan esiin joitain merkittävimpiä opetuksia.

Ensinnäkin on mainittava ruumiin teologia, josta JP2 teki prioriteetin heti paavikauden alussa omistamalla sille viisi vuotta keskiviikkoaudiensseja. Weigel sanoo kuuluisasti, että ruumiin teologia on kuin teologinen aikapommi, joka on ajastettu räjähtämään joskus kolmannella vuosituhannella. Ennustus on alkanut jo käydä toteen Christopher Westin ja kumppanien ansiosta. Suomeksi aiheesta voi lukea Jason Lepojärven kirjasta Ruumis Jumalan kuvana tai sivustolta mieheksijanaiseksi.wordpress.com.

Ruumiin teologiaan ja seksuaalietiikkaan liittyy myös perheen ja elämän puolustaminen, joka huipentui  ensyklikaan Evangelium vitae eli Elämän ilosanoma vuodelta 1995. Samana vuonna JP2 kirjoitti myös kirjeen naisille. Ennen kuin kiirehtii tuomitsemaan paavin ehkäisy- ja aborttikannat patriarkaalisiksi tai jopa misogyynisiksi, kannattaa lukea edellä mainitun lisäksi myös apostolinen kirje naisen arvokkuudesta Mulieris Dignitatem (1988). Perhetematiikkaan liittyy myös painava apostolinen kehotuskirje Familiaris Consortio vuodelta 1981.

Johannes Paavali II:n tekstit ovat painavuutensa lisäksi valitettavasti myös raskaita. Johannes Paavali II oli hyvin filosofinen ajattelija, ja hänen teksteistään saa usein paljon enemmän irti ammattifilosofi kuin tavallinen kaduntallaaja. Jos on kiinnostunut filosofiasta, tärkein teksti lienee ensyklika uskon ja järjen suhteesta Fides et ratio eli Usko ja järki. Teologeille kiinnostavimmat ensyklikat lienevät ohjelmallinen Redemptor Hominis (Ihmisen lunastaja) ja ekumenian merkkipaalu Ut unum sint (Että he olisivat yhtä).

Viimeksi mainitut kaksi ensyklikaa liittyvät kahteen JP2:n päätavoitteeseen. Ensimmäinen on kristillisen humanismin tarjoaminen vastalääkkeeksi sekulaarihumanismille. Karol Wojtyła halusi aina ymmärtää ja palvella ihmistä ja edistää todellista ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Humanismi on siis jees. Mutta ilman Jumalaa ihminenkin menettää arvonsa. Kristus on se, joka paljastaa ihmiselle ihmisen kutsumuksen. Ihminen löytää itsensä, kun hän antaa itsensä.

Toinen suuri projekti oli kristittyjen ykseys. Johannes Paavali II oli ensimmäinen paavi, joka kävi Pohjoismaissa (v. 1989), ja hän oli todella vaikuttunut Suomen ja Ruotsin luterilaisten kohtaamisesta ja vastaanotosta. Pietarinkirkossa järjestettiin myöhemmin jopa historiallinen yhteinen rukoushetki paavin ja Suomen ja Ruotsin ev.lut. -piispojen kanssa.

Weigel kertoo, että aterialla rukouksen jälkeen eräs Ruotsi-Suomi-delegaation piispoista kysyi paavilta, merkitsikö tämä yhteinen rukous heidän piispanvirkansa tunnustamista. Paavi vastasi kysymällä, merkitsikö tämä yhteinen rukous heille paavinviran tunnustamista? Sitten naurettiin ja vaihdettiin aihetta. Vielä oli (ja on) matkaa jäljellä tämän vaikean kysymyksen selvittämisessä.

Uusi vuosituhat ja viimeiset päivät

Aikaisemmin mainitsin jo vuosituhannen vaihtumisen JP2:n paavikauden keskuksena. Puolan primaatti kardinaali Wyszyński sanoi Johannes Paavali II:lle hänen valintansa jälkeen, että hänen tehtävänsä olisi viedä kirkko kolmannelle vuosituhannelle. Tähän paavi viittasi jo ensimmäisessä kiertokirjeessään, ja myöhemmin hän omisti aiheelle apostoliset kirjeet Tertio Millenio Adveniente (1994) sekä Novo Millenio Ineunte (2001).

Israelin-matkan ohella vuoden 2000 ikimuistoisiin tapahtumiin kuului katumuksen ja anteeksipyynnön päivä paaston ensimmäisenä sunnuntaina maaliskuussa. Kuuriakardinaalien joukossa epäilyksiä, pelkoja ja vastustustakin herättäneessä aloitteessaan paavi pyysi yhdessä joidenkin kirkon johtavien piispojen kanssa julkisesti Jumalalta anteeksi kaikkia katolilaisten tekemiä syntejä läpi vuosisatojen: syntejä kristittyjen ykseyttä ja juutalaisia vastaan, syntejä rauhaa, rakkautta ja ihmisoikeuksia vastaan.

Johannes Paavali II esitti kirkon nimissä historiallisia anteeksipyyntöjä useissa muissakin yhteyksissä. Hän osoitti katumusta mm. ristiretkeläisten Konstantinopolin-hyökkäyksestä (1204), Jan Husin polttamisesta (1415), Galileo Galilein kohtelusta ja Amerikan valloituksesta (1500-l) sekä Afrikan orjakaupasta. Vaikuttava lista anteeksipyynnöistä löytyy englanniksi Wikipediasta.

Näin itse Johannes Paavali II:n ensimmäisen kerran vuonna 2002 Vatikaanissa pyhän Josemaría Escriván pyhäksijulistamistilaisuudessa, jossa Pietarinaukiolla ja sen ympärillä oli n. puoli miljoonaa henkeä eri puolilta maailmaa. JP2 julisti muuten paavikaudellaan enemmän ihmisiä autuaiksi ja pyhiksi kuin kaikki aiemmat paavit yhteensä.

Vuonna 2002 paavi itse kärsi jo paljon erilaisista terveysongelmista. Kaikki teki kipeää, voimat olivat vähissä. Silti hän jatkoi loppuun asti. Näin paavin uudestaan vuosina 2003 Pompeissa ja vuonna 2004 taas Roomassa. Välillä paavi näytti vahvemmalta, välillä heikommalta. Aina välillä hänet passitettiin sairaalaan, ja media seurasi paavin terveydentilaa tiiviisti. Vuonna 2004 JP2:lta ilmestyi vielä kaunis apostolinen kirje eukaristiasta Mane Nobiscum Domine.

Viimeisinä päivinään paavi oli elävä todiste ihmisen arvokkuudesta kärsivänä vanhuksenakin. Sankat joukot erityisesti nuoria kokoontuivat Pietarinaukiolle rukoilemaan paavin puolesta. Paavin viimeinen viesti, jota hän ei enää pystynyt kuin viittomaan, oli osoitettu nuorille: ”Olen etsinyt teitä, ja nyt te olette tulleet luokseni. Kiitän teitä siitä.” Paavin vaikutus uuteen innokkaaseen sukupolveen katolisia nuoria on ollut niin käsinkosketeltava, että ympäri maailmaa on alettu puhua ”JP2-sukupolvesta”.

Kuten muistetaan, Johannes Paavali II:n hautajaisissa liehuivat jo liput, joissa luki ”Santo subito!” eli ”Heti pyhimykseksi!” Paavi kuoli pyhyyden maineessa, ja hänen seuraajansa Benedictus XVI poisti tavallisen viiden vuoden odotusajan kanonisaatioprosessista.

Vuoden 2011 autuaaksijulistuksen jälkeen olemme vihdoin lähestymässä sitä päivää, kun voimme puhua ”pyhästä Johannes Paavali II:sta”, oman aikamme pyhimyksestä. Hänen elämänsä osoittaa, että pyhyys ei ole outoutta, pyhän ei tarvitse olla enkeli eikä hihhuli, vaan syvästi inhimillinen ihminen, Kristuksen kuvan kaltaiseksi muovautunut ihminen. Ihminen, joka antaa itsensä loppuun asti.

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot

Avainsanat: ,

You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 502 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: