Paavin Jeesus-kirja, osa 1

Joseph Ratzinger eli paavi Benedictus XVI julkaisi jo vuonna 2006 ensimmäisen osan kirjastaan nimeltä Jeesus Nasaretilainen. Paavi painotti julkaisevansa sen yksityishenkilönä, ei paavina - kyseessä on Ratzingerin, ei opetusviran sana. Ratzinger oli halunnut kirjoittaa tämän kirjan jo pitkään, se on hänen magnum opuksensa.

Ratzinger ei tiennyt, riittääkö hänellä voimia ja ikää koko projektin loppuun saattamiseen, joten hän päätti julkaista kirjan luvut kasteesta kirkastumiseen ensin ja palata Jeesuksen syntymään, kuolemaan ja ylösnousemukseen toisessa osassa. Syntymäkertomukset eivät kuitenkaan sopineet toiseenkaan osaan, joten projekti venyi trilogiaksi.

Pitkin vuosia minulta on kysytty, joko olen lukenut Jeesus Nasaretilaisen. Olen vastannut odottavani, kunnes koko trilogia on saatavissa, ja lukevani sitten kaikki kolme putkeen. Nyt vuosien odotus on päättymässä - kolmas osa on jo tilattavissa vaikkapa Amazonista. Olen jo lukenut osan 1 ja aloittanut osan 2. Kaikista osista tulee Luojan suodessa blogikirjoitus.

Kuten jo hyvin tiedetään, paavin Jeesus-kirjat ovat saaneet Suomen luterilaisten keskuudessa erittäin positiivisen vastaanoton. Edita julkaisi ensimmäisen osan Jarmo Kiilusen suomentamana, mutta toista osaa se ei enää halunnut julkaista. Sen sijaan toinen osa ilmestyy suomeksi ensi vuonna Perussanoman (!) kustantamana, kustantajan, jota Raamattuopisto luonnehtii ”johtavaksi raamatullis-luterilaiseksi kustantajaksi”.

Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaala kommentoi, että paavi peittoaa raamatunselittäjänä useat luterilaiset piispat ja että kirja ”ansaitsee tulla käännetyksi suomeksi”. Jotkut ovat pyöritelleet päätään, että melkoisen antikatolisen Urho Muroman perustaman Raamattuopiston kustantamo julkaisee paavin kirjan. Junkkaala teki selväksi, ettei julkaisu ”merkitse kannanottoa paaviuteen”, vaikka sitäkin on ”syytä pohtia”.

Metodista

Eräs ystäväni kysyi, mitä uutta Jeesuksesta enää 2000 vuoden ja lukemattomien kirjojen jälkeen voi sanoa. Vastasin, että Ratzingerin uutuus on ennen kaikkea metodissa. Ratzinger haluaa yhdistää historiallis-kriittisen metodin ja uskon valaiseman raamatunluennan toisiinsa ja osoittaa näin uskon ja tieteen perimmäisen harmonian.

Ratzinger kirjoittaa esipuheessaan, että jos kristinuskossa on kyse historiasta, sen on altistettava itsensä historialliselle metodille (s. xv - viittaukset englanninkieliseen laitokseen Jesus of Nazareth, 2007). Pelkkä historiaan jumittuminen ei kuitenkaan riitä sellaiselle, joka haluaa kohdata Jeesuksen tässä päivässä, joka lukee Raamattua Jumalan puheena tänään (xvi).

Ratzinger puolustaa kanonista eksegeesiä, Raamatun lukemista kokonaisuutena. Paavi lukee Raamattua Jumalan kansan sisältä käsin, sen saman subjektin näkökulmasta, jossa Raamatun tekstit aikanaan syntyivät. Jumala, joka on aina ollut dialogissa kansansa kanssa, samaistuu lopulta tuohon subjektiin ja on täten tekstien perimmäinen kirjoittaja. (xviii-xxi)

Ratzingerin perusasenne evankeliumeita lähestyttäessä on luottamus. Hän ottaa toki huomioon eksegetiikan löydökset kirjallisuudenlajeista, kirjoittajien tarkoituksesta, asiayhteydestä yms. Ratzinger on vakuuttunut, että evankeliumien Kristus on historiallisesti uskottavampi kuin kaikenlaiset ns. historialliset rekonstruktiot hänestä. (xxi-xxii)

Uusi Mooses

Ratzingerin pääteema kirjassa on Jeesuksen identiteetin etsiminen. Yksi tapa lähestyä Jeesusta on nähdä hänet uutena Mooseksena, 5. Moos. 18:n ennustamana Mooseksen kaltaisena profeettana, joka ei 5. Moos. kirjan lopun (34:10) mukaan ollut vielä ilmestynyt Israelin kansan keskuuteen. Toora jää ikään kuin odottamaan lupauksen täyttymystä.

Jeesus nousee vuorelle antamaan Messiaan Tooran uutena Mooseksena. Ratzingerin vuorisaarnan tulkinta on ennen kaikkea kristologinen: autuaaksijulistukset kertovat lopulta Kristuksen kaltaisuudesta, samoin Isä Meidän -rukous.

Niin kuin Mooses sai nähdä Jumalan Siinailla, niin myös Jeesus - ja vielä suuremmassa määrin - ammentaa sanomansa Jumalan näkemisestä kasvoista kasvoihin. Hän elää jatkuvassa yhteydessä Isään. Hän ilmoittaa ja tuo Jumalan maailmalle.

Mooses-typologian lisäksi Ratzinger näkee Jeesuksen uutena Daavidin Poikana, Daavidin valtakunnan palauttajana, Jumalan valtakunnan täytäntöönpanijana. Jumalan valtakunta ei ole poliittinen todellisuus vaan Jumalan hallintaa ja toimintaa, joka tulee todeksi Jeesuksessa itsessään.

Johannes ja synoptikot

Ratzinger ei jaa monien eksegeettien skeptisyyttä Johanneksen evankeliumia kohtaan. Hänen mukaansa Johanneksen ja synoptikkojen Jeesus on sama: todellinen ”historiallinen” Jeesus (s. 111).

Ratzinger omistaa 20 sivua johanneslaisten kirjojen johtanto-opille ja päätyy toteamaan, että Johanneksen evankeliumi ei ole Jeesus-runo vaan osoittaa meille todellisen Jeesuksen. Voimme luottavasti käyttää neljättä evankeliumia lähteenä Jeesuksesta (s. 235).

Ratzinger valikoi Johanneksen evankeliumista lähempään tarkasteluun kielikuvat vedestä, leivästä, viinistä ja paimenesta. Synoptikoille tyypillisistä vertauksista hän valikoi Luukkaan kuuluisat vertauket tuhlaajapojasta, laupiaasta samarialaisesta sekä rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.

Jeesuksen identiteetti

Toiseksi viimeisen luvun Ratzinger omistaa kahdelle synoptikkojen tallentamalle virstanpylväälle Jeesuksen elämässä: Pietarin tunnustukselle ja Jeesuksen kirkastumiselle. Kriittiset tutkijat saattavat pitää näitä kertomuksia pääsiäisen jälkeisen uskon ilmauksina, mutta Ratzinger kysyy, mistä tuo usko tuli, ellei sillä ollut perustaa ennen pääsiäistä (s. 303).

Mainituissa kahdessa tapahtumassa Jeesuksen identiteetti Jumalan Poikana käy ilmi. Jeesuksen identiteettiin keskittyy myös viimeinen luku, joka tutkiskelee kolmea evankeliumien Jeesuksesta käyttämää titteliä: ”Ihmisen Poika”, ”Poika”,  ja ”Minä olen”. Näiden Jeesuksen itsestään käyttämien nimitysten kautta Ratzinger pyrkii löytämään ”Herran kasvot”.

Jeesus Nasaretilainen sisältää paljon oivaltavaa eksegetiikkaa ja syviä hengellisiä näkökulmia. Kirja tuo Jeesuksen persoonan lähelle nykyihmistä tuoreella tavalla. Se jää kuitenkin vaille sitä huippukohtaa, johon se usein viittaa: ristiä ja ylösnousemusta. Pääsiäisen tapahtumien käsittelyä täytyy odottaa toiseen osaan.

Explore posts in the same categories: Kirjaesittelyt ja -arviot, Kristologia, Raamattuteologia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 503 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: