Hyviä uutisia

Kristillistä apologetiikkaa ei ole suomeksi tarjolla valtavan paljon, mutta viime aikoina tällä alalla on tapahtunut lupaavaa kehitystä. Äskettäin arvioin Pasi Turusen kirjan Uskon puolesta, nyt vuorossa on Timo Eskolan kirja Ateismin sietämätön keveys (Uusi Tie 2009).

Kuten sanonta kuuluu, hyökkäys on paras puolustus. Timo Eskola tuntuu seuraavan tätä filosofiaa, kyseessä ei nimittäin ole perinteinen kristinuskon puolustus vaan pikemminkin hyökkäys uusateismia vastaan, vastaavasti kuin uusateistit itse ovat hyökänneet kristinuskoa vastaan.

Aatehistorian apu

Eskolan kirjan tarkoitus on osoittaa ateismi sietämättömän kevyeksi. Yksi keino onnistua siinä saattaa tietysti olla se, että ateismin vastainen analyysi osoittautuu sietämättömän raskaaksi. Eskolan kirja on pitkälti melko vaikeaa, filosofista aatehistoriaa ja analyysiä, eikä sitä välttämättä ole helppoa jaksaa kahlata läpi. Jos kuitenkin jaksaa, aatehistoria tarjoaa kiistatta suuren avun ateismin arvioinnissa.

Eskola lähtee liikkeelle Nietzschestä (1844-1900), jonka vaikutusta ei voi aliarvioida. Hän oli Jumalan surmaaja, materialistisen maailmankatsomuksen yksi suurimmista isistä, länsimaiden uuden filosofian suunnannäyttäjä.

Nietzschen filosofiassa Jumala on kuollut, mutta hän ei kuitenkaan itse kovinkaan tarkasti perustele, miksi näin on. Nietzsche väitti Raamatun edustavan orjamoraalia, josta piti vapautua – tilalle hän esitti herramoraalia. Orjamoraali tuli juutalaisuudesta. Asian pimeä puoli onkin siinä, että Nietzsche oli Hitlerin aatteellinen esikuva.

Eskola jäljittää kuuluisan argumentin kristinuskon yhtymäkohdista lukuisiin pakanauskontoihin kouluja käymättömään yksityisajattelijaan Kersey Gravesiin ja hänen lähteenään toimineeseen universalistiin Godfrey Higginsiin (1772-1833). Miesten päämäärä tosin oli päinvastainen: Higgins halusi osoittaa eri uskontojen ykseyden, Graves taas uskonnollisten väittämien virheellisyyden. Eskola huomauttaa väitettyjen paralleelien osoittautuneen epäuskottaviksi ja usein virheellisiksikin.

Seuraavaksi Eskola käyttää kaksi lukua darvinismin ja evolutionismin ideologioiden paljastamiseen. Hän osoittaa, että kyse on paljon muustakin kuin pelkästä tieteestä, kyse on 1800-luvun kehitysideologiasta ja rasistisesta näkemyksestä, jonka mukaan vahvemmalla on oikeus. Tämän filosofian nojalla eurooppalaiset siirtomaavallat riistivät ja ryöstivät afrikkalaisia.

Maailmankatsomus palasina

Seuraavaksi Eskola käsittelee ateismin ongelmaa luoda perusteet universaalille etiikalle. Monikaan ateisti ei ole halunnut seurata Nietzscheä nihilismiin. Uusateistit kuten Dawkins jakelevat jatkuvasti eettisiä tuomioita, suuri osa ateisteista on humanisteja. Ateismin pohjalta on kuitenkin vaikeaa johdonmukaisesti selittää, miksi ihmisen ei kuulu käyttäytyä kuin eläin, jos hän on vain eläin.

Eskola tekee terävän analyysin Vapaa-ajattelijat ry:n maailmankatsomuksesta (tai sen puutteesta): Ei todellisuuden rakennetta koskevia perusteita, ei tietoteoriaa, ei ihmiskäsitystä, ei eettistä arvoteoriaa. Eskola huomauttaa, että vaikka vapaa-ajattelijat mainostavat maailmankatsomuksensa olevan tieteellinen, ei ole mitään yhtä tieteellistä maailmankatsomusta.

Suuri osa vapaa-ajattelijoista tuntuu olevan empiristejä, kovien tieteiden edustajia tai insinöörejä. On helppoa esittää olevansa tieteellinen, jos tiede määritellään vain kokeellisen tarkastelun avulla. Mutta mitä jos “joku heideggerilainen eksistentialisti haluaisi olla vapaa-ajattelija”?

Eskolan yksi pääpointeista on, että monet ateistit nojaavat vanhentuneisiin, 1800-luvun tiedekäsityksiin. Silloin tieteen samaistaminen empirismiin saattoi olla mahdollista, mutta ei enää Derridan dekonstruktionismin jälkeisessä postmodernissa yliopistomaailmassa. Ateistisia, tieteellisiä maailmankuvia on useita erilaisia. Eskolan mukaan vapaa-ajattelijoiden ainoa yhdistävä tekijä onkin ateistinen ideologia.

Suuren kertomuksen kuolema

Eskola selittää myöhemmissä luvuissa vielä tarkemmin Heideggerin, Derridan sekä muiden ateistifilosofien kuten Camus’n ajatuksia. Keskeisin lienee huomio siitä, että ateistifilosofiassa on jo kauan sitten hylätty suuri kertomus, kehitysideologia, joka hallitsi 1800-luvun ajattelua. Maailmansodat aiheuttivat kriisin, jonka seurauksena maailma näyttäytyi vain absurdina. Lopulta persoona ja sukupuoli katosivat ja menettivät merkityksensä. Camus’n suurin kysymys oli, miksi ei tekisi itsemurhaa.

Kirjan loppupuolella Eskola käsittelee kristillistä ateismia eli radikaalin liberaalia teologiaa, jota edustaa esim. anglikaanipiispa John Shelby Spong ja hänen esikuvansa John A.T. Robinson. He rakensivat teologiansa Nietzschen Jumalan kuoleman ajatukselle: persoonallisesta Jumalasta ja hänen ihmeteoistaan historiassa on päästävä eroon.

Viimeisessä luvussa Eskola esittää joitain näkemyksiä kristillisen apologian luonteesta ja summaa kritiikkinsä. “Ateismin ongelmat ovat sisäsyntyisiä ja niitä voi arvioida aivan kuka tahansa normaalilla arkijärjellä varusettu henkilö.” “Uusateismin maailmankuva on pahimmillaan pelkkää fatalismia ja parhaimmillaankin se on kykenemätön antamaan kenellekään ohjeita oikean ja väärän erottamiseen.” “Uusateismilla ei mene hyvin.” (s. 212)

This entry was posted on tammikuu 9, 2012 at 6:43 am and is filed under Ateismi. You can subscribe via RSS 2.0 feed to this post's comments. You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.