Hyviä uutisia

Eräs melko yleinen argumentti katolista kirkkoa vastaan koskee kirkon näennäistä tekopyhyyttä sen suhtautumisessa maallisiin rikkauksiin. Vatikaanin väitetään olevan ökyrikas, vaikka samalla miljoonat katolilaiset ympäri maailmaa kärsivät köyhyydestä. Katedraalit ja basilikat ovat täynnä kultaa ja marmoria, mutta niiden ulkopuolella kodittomat kerjäävät ruokaa. Miksei kirkko myy kalleuksiaan ja auta niistä saatavissa olevilla varoilla köyhiä ja osattomia? Miten tämä rikas kirkko voi olla Jeesuksen kirkko, kun Jeesus ei omistanut lähes mitään ja haastoi seuraajansa radikaaliin köyhyyteen?

Kirkko, köyhyys ja varallisuus

Ennen muuta tällaisten argumenttien kanssa on syytä käyttää maalaisjärkeä. Maailmanlaajuinen yli miljardin ihmisen uskonnollinen yhteisö luonnollisesti tarvitsee suuria kirkkoja, ja niiden rakentaminen ja ylläpitäminen luonnollisesti vaatii rahaa. Elämme materiaalisessa maailmassa, ja rahaa tullaan välttämättä tarvitsemaan milloin minkäkinlaisiin asioihin. Kirkon rahamäärällä ei ole mitään tekemistä sen kysymyksen kanssa, onko kirkon opetus todella tie pelastukseen vai ei, onko katolinen kirkko todella Jumalan perhe vai ei. Jos kirkko opettaisi, että rikkauksia keräämällä pääsee taivaaseen, kritiikki olisi pätevää. Tämä olisi selvästi Jeesuksen opin vastaista.

Jeesus eli köyhänä ja kehotti köyhyyteen, ja kirkko on aina muistuttanut jäseniään kutsusta hengelliseen köyhyyteen. ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” (Matt. 5:3) Jeesus itse vaelsi ilman sen suurempaa omaisuutta, eikä hänellä ollut vakituista kotipaikkaa: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.” (Matt. 8:20) Jeesus ei kuitenkaan kieltänyt kristittyjä perustamasta perhettä - päinvastoin alusta asti Kristus ja hänen seuraajansa pitivät avioliittoa korkeassa asemassa (Matt. 19, Ap.t. 16 - perhekuntia kastettiin). Perheen elättäminen vaatii väkisinkin omaisuutta.

Miten varallisuutta omistavat kristityt voivat päästä Jumalan valtakuntaan? Vastaus löytyy autuaaksijulistuksesta: hengen köyhyys on tarkoitettu kaikille. Rikas mies voi olla hengessä köyhä, jos hän ei ole kiintynyt omaisuuteensa, vaan ymmärtää, että kaikki maallinen on meillä vain lainassa. Toisaalta vain yhden hopealusikan omistava köyhä mies voi olla niin kiintynyt ainoaan arvoesineeseensä, että hän voi olla hengessä rikas. Jeesuksen sanat pätevät niille, jotka eivät ole valmiita luopumaan omaisuudestaan Jumalan tähden: ”Totisesti: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan.” (Matt. 19:23)

Edellä siteeratut Jeesuksen sanat toimivat selityksenä omaisuuteensa kiintyneen nuorukaisen tapauksesta. Jeesus esitti hänelle kutsun luopua omaisuudestaan taivasten valtakunnan tähden. Tämä sama kutsu koskee yhä monia kristittyjä, ja siksi katolisessa kirkossa on historian saatossa syntynyt useita sääntökuntia, erityisesti fransiskaanit, joiden jäsenet sitoutuvat elämään radikaalissa köyhyydessä Jeesuksen kutsun mukaan: ”’Jos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua.” (Matt. 19:21)

Kuten esimerkki perheistä osoittaa, tämä kutsu ei kuitenkaan koske kaikkia. Monesti ne, jotka syyttävät kirkkoa varallisuudesta ja tekopyhyydestä, eivät itsekään ole myyneet koko omaisuuttaan Kristusta seuratakseen. Täten heidän ei pitäisi syyttää muita tekopyhyydestä, varsinkin, kun he eivät tunne paavin, piispojen ja pappien sydämen asennetta materiaaliseen omaisuuteen nähden. Mitä Jeesus sanoikaan ensimmäisen kiven heittämisestä (Joh. 8:7)? ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi” (Matt. 7:1).

Jeesus, raha ja Vatikaani

Jeesus ei suinkaan vastustanut rahankäyttöä eikä itsekään kulkenut ilman minkäänlaista taloudellista avustusta. Itse asiassa Jeesuksella ja apostoleilla oli yhteinen rahapussi (Joh. 12:6), ja lisäksi ”oli monia muita naisia, ja kaikki nämä avustivat heitä omilla varoillaan” (Luuk. 8:3). Jeesus sanoi myös, että ”työmies on palkkansa ansainnut” (Luuk. 10:7). Jo apostolien aikana kristityt keräsivät rahaa seurakuntien hyväksi (esim. 1. Kor. 16:2) - kirkko ei kolehtia keräämällä pyri ryöstämään hyväntahtoisilta ihmisiltä itselleen rikkauksia, vaan saamaan välttämättömät varat materiaalisten asioiden hoitamiseksi ja kirkon elämän pyörittämiseksi. Kaiken tarkoitus on evankeliumin palveleminen eikä mikään maallinen ylellisyys.

Itse asiassa kirkko ei ole mitenkään ylirikas vaan pikemminkin köyhä. Esimerkiksi Pietarin kirkkoa ei rakennettu kirkon rikkauksilla, vaan kansalta pyydetyillä avustuksilla. Jatkuvasti kirkko järjestää keräyksiä erilaisten rahallisten tarpeiden täyttämiseksi. Suomessa katolinen kirkko joutuu turvautumaan avustuksiin ulkomailta, ja jopa itse Vatikaanin budjetti on usein alijäämäinen. Vatikaanin ”rikkaudet” ovat täysi myytti, sillä Vatikaanin budjetti (reilut 200 miljoonaa) on verrattavissa amerikkalisiin urheiluseuroihin, suuriin yliopistoihin tai yksittäisiin hiippakuntiin. Tavalliselle ihmiselle summa kuulostaa suurelta, mutta valtion budjettina se on erittäin pieni. Pitäisikö Vatikaanin todella lakkauttaa postitoimistonsa, Pietarin aukion siivoaminen, Rooman kuuria, jne. siksi, että se voisi antaa maailman kahdelle miljardille köyhälle 10 senttiä per henkilö?

Entä Vatikaanin aarteet? Pitäisikö museo lakkauttaa ja taideaarteet myydä, jotta rahat voitaisiin antaa köyhille? Tässä näkemyksessä on monta ongelmaa. Ensinnäkään aarteet eivät kuulu kirkolle, paaville, Vatikaanille tms., vaan koko maailmalle. Ei olisi hyvä myydä niitä yksityisille keräilijöille - on parempi pitää ne museossa, jossa ne ovat kaikkien ihailtavina. Näin saadaan myös jatkuvasti lipputuloja. Jos aarteet myytäisiin kerralla pois ja rahat annettaisiin köyhille, ei kestäisi kauaakaan, kun rahat olisivat jo päätyneet takaisin rikkaiden maiden käsiin kaupankäynnin kautta. Katolinen kirkko rahoittaa jo karitatiivista toimintaa enemmän kuin mikään järjestö maailmassa - esimerkiksi Pietarin penni (yli 50 miljoonaa vuodessa) lahjoitetaan kokonaan hyväntekeväisyysprojekteihin. Mitä kirkolta oikein odotetaan? Että se järjestäisi kaikkien köyhien maiden yhteiskunnan uudelleen? Silloinhan vasta kirkko saisikin osakseen kritiikkiä siitä, ettei se pysy omalla uskonnon alueellaan vaan yrittää sekaantua maallisiin asioihin.

Jumala vai Juudas?

Viime kädessä kyseessä on kaksi vastakkaista asennetta. Toinen niistä näyttää inhimillisesti oudolta, toinen houkuttelevalta. Ensimmäinen on Jumalan asenne, toinen Juudaksen. Vanhassa testamentissa Jumala suorastaan käski käyttää äärimmäisen arvokkaita materiaaleja koristelemaan hänen huonettaan - telttamajaa, temppeliä, liitonarkkua (ks. esim. 2. Moos. 25:10-16, 26:6,19,26-29, 1. Kun. 6:21). Jumalalle mikään ei ole liian hyvää eikä täydellistä. Jumala ansaitsee kaiken kunnian ja kirkkauden, ja ihmisten hartauteen sopii, että hänen huoneensa on kaunis ja koristeltu. Kun Jumala on materiaalisten pyrkimystemme ensimmäinen kohde, Jumala pitää huolen lopusta. Monet suomalaiset ovat katolisissa maissa käydessään huomanneet eron tyhjiin ja kalpeisiin luterilaisiin kirkkoihin. Katoliset kirkot välittävät ja korostavat Jumalan kunniaa (ja ne myös antavat hänelle sitä), ne kohottavat sielun kohti taivasta niin kuin pitääkin, sillä kirkossa vietettävässä messussa taivas laskeutuu maan päälle.

Toinen asenne on Juudaksen asenne. Ihminen, joka valittaa, että kirkko tuhlaa kalleuksia Jumalaan, kun samalla rahalla olisi voitu auttaa köyhiä, asettaa itsensä samaan joukkoon Juudaksen kanssa. Jeesuksen ollessa Betaniassa ”Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.” (Joh. 12:3) Evankelista jatkaa: ”Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ’Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.'” (Joh. 12:4-5) Jeesus ei ollut Juudaksen kanssa samaa mieltä. Hänen vastauksensa toimii edelleen vastauksena kaikille Juudaksen kanssa samaan leiriin asettuville kriitikoille: ”Hän teki minulle hyvän teon.” (Matt. 26:10)

This entry was posted on 23.4.2007 at 11:50 and is filed under Apologetiikka, Ekklesiologia. You can subscribe via RSS 2.0 feed to this post's comments. You can comment below, or link to this permanent URL from your own site.